torstai 5. kesäkuuta 2008

Pohjantähtimatto

Taisin viime lauantaina kirjoittaa, tai sunnuntaina, tai vähän aikaa sitten, että menen kudontakurssille. Oikeastaan olisi varmaankin ollut järkevämpää vain vuokrata puut, kun ihan hyvin kumminkin osaan jo kutoa, olisi maksanut vähemmän, mutta tuli nyt näin tehtyä...

Ja valmiiksi sain vain yhden työn, mutta se ei ollut ihan pikkutyökään. Eli tämmöinen:



Eli siis se on kohokuvioinen matto keittiöön. Kuvion nimi "Pohjantähti". 100%:tisen tyytyväinen tähän en ole, mutta ihan ok tästä kumminkin tuli... Niin, ja hapsut eivät jää sentään noin pitkiksi, pitää hieman niitä trimmata vielä.

Eniten tässä häiritsee tämän lyhyys, hyvinkin olisi voinut tehdä yhden mallikerran lisää. Mutta puissa tämä oli ihan hyvän pituinen (287cm), mutta kun otettiin pois, niin kutistui melkein puolimetriä!! Eli nyt on 240cm + hapsut. No, ehkä tälle löytyy jokin toinen paikka... Mutta keittiöön tämä olisi vain sopinut hyvin värien perusteella.... No, kyllä tämä varmaankin menettelee.

Mutta kivaa tässä oli kokeilla tuollaista kuvion tekoa, aikaisemmin en ole tehnyt. Polkimia taisi olla yhteensä 6, joista 4 kuviopolkimia. Teen kyllä jatkossakin samantapaisia töitä! Siis kuviotöitä, vai miten niitä kutsuisi...

Ja kun pääsi kutomiskärpänen puraisemaan, ja kotona olisi tarvetta yhdelle matolle, niin varasin puut tämänkuun (vai oliko se vasta ensi kuun?) 23:nelle päivälle, itelleni vain muistiin tähän. Kudon silloin luonnonvalkoisen maton yhtä toista mattoa kesiksi suojaamaan, siitä juttualisää silloin sen valmistuttua.

Mutta eipä tässä muuta. Helle on kaamea, ainakin täällä näin, niin että tuo villalanka ei kyllä kovinkaan paljon houkuttele neulomaan... Pitäisi päästä kaupungille ostamaan jotakin "kesäistä" lankaa. Niin, ja onhan myös ristipistot, niitäkin voisi myös tehdä... Ja sitten ajattelin myös joku päivä kasvivärjäillä, luinkin jo yhden opuksen läpi... Niin että ei tästä tekemisestä ole ainakaan puutettta :). Ja sitähän on vielä lisääkin, ei käsityöt ole kumminkaan ainoa harrastukseni... (ja ainahan sitä voisi siivota tai tehdä vastaavaa kodinhoitoa, mutta siitä ei nyt ole mitään puhetta :))

Ei kommentteja: