perjantai 10. huhtikuuta 2009

pitkästä aikaa jotakin näytettävää

Kamerani onnistui poistamaan kaikki kuvani, joten minun on pitänyt etsiä tekemiäni käsitöitä urakalla, sillä olen antanut niitä lahjaksi ties minne, ja joitakin töitä on ollut mahdotonta löytää, ja jotkut ovat aika lailla jo kuluneita. Mutta ei voi mitään.

Mutta kumminkin. Tässä ensin kahdet perussukat parille kaverille (lankaa kului yhteensä n.220g, itelle muistiin):




Ja pit
sisukat (ohje tästä):

Ja tässä yhtenä päivänä innostuin kokeilemaan kirjoneuletta, ja tein tämmöiset harjoituslapaset pikkutytölle, mutta ne ovat kyllä täynnä virheitä.... Mutta ne ovatkin harjoituslapaset :). Niin, ja ohje on kirjasta "Myssystä sukkiin". Eikä ole hajuakkaan, mitä tämmöisille 5v lapasille tekisi :).


Olen myös tehnyt Etiopiaan jonnekkin lastensairaalaan jonkun hyväntekeväisyys tempauksen kautta tämmöisen nutun (ohje tästä), lanka on kyllä aika rumanväristä vauvalle, mutta tahdoin vain päästä siitä eroon. Siis jotain nallea, jota kului jotain 60-70g.



Ja sitten vielä kaverille kaulahuivi, joka on valoittunut tässä kuvassa oudosti. Se on kyllä oikeasti kokonaan samannäköistä kuin mitä se on ylhäällä, alhaalta vain aurinko laimentaa väriä... Jos nyt osasin selittää kunnolla....


Töitä ei tunnu valmistuvan millään, sillä minä vain koko ajan aloitan ja aloitan ja aloitan ja aloitan uusia töitä.... No, ehkä minä saan joskus jotakin vielä valmiiksi :). Voisin antaa puolilupauksen, että yritän saada tämän blogin päivittymään vielä tämän kuun puolella.